Purkuhommia ja
talotekniikan petaamista

Glorian peruskorjaus- ja uudistusprojekti etenee suunnitelmien mukaan ja täsmällisesti aikataulussaan. Keväällä ja kesällä 2024 kohteessa on tehty muun muassa purkutöitä.

– Suuri osa ei-kantavista väliseinistä on nyt purettu ja myös muu sisäpurku on edennyt mallikkaasti. Tällä hetkellä tiloissa voi nähdä ja aistia erinomaisesti sen, mihin kaikkeen nämä tilat valmistuessaan taipuvat. Valoa ja avaruutta riittää, upea alku lukuisille mahdollisuuksille, Areimin Asset Manager Hannu Tammia kuvailee.

Töitä on huhkittu myös talotekniikan perusteellisen uudistamisen parissa. 

– Tämän ikäiselle kohteelle tyypillisesti Gloriassa on aiemmin ollut ainoastaan painovoimainen ilmanvaihto. Nyt rakenteisiin on avattu kuiluja, joita pitkin esimerkiksi IV- ja sähkölinjat tulevaisuudessa kulkevat. IV-koneiden odotetaan saapuvan syyskuussa, Tammia kertoo. 

Glorian työmaalla on kiinnitetty erityistä tarkkuutta siihen, että menneiden vuosien henki säilyy.    

– Rakennusajan arkkitehtoniset nyanssit ovat tärkeä osa koko Glorian ”brändiä”. Me annamme niiden loistaa. Muun muassa takat ja porrashuoneovet ovat suojeltuja. Niitä olemme kohdelleet, jollemme silkkihansikkain, niin pehmein työhansikkain kuitenkin, Tammia hymyilee. 

– Myös vanhat sisäovet tullaan säilyttämään mahdollisuuksien mukaan tulevien vuokralaisten iloksi, hän lisää.

purettu oviaukko
ikkunasyvänneikkuna
putkien läpivientiä
kolme oviaukkoa
pystypalkki

Kerro tilatarpeistasi ja -toiveistasi

Me palvelemme

Haluatko kuulla lisää Glorian suunnitelmista tai tulla kenties paikan päälle tutustumaan tarkemmin jo nyt? Soita meille, niin sovitaan aika yksityisesittelylle. Voit lähettää meille ohesta myös viestin, niin olemme sinuun yhteydessä pikimmiten. Aloitetaan suunnittelu  yhdessä.

Tutustu sisustusvalikoimaan