Momono ja Gloria
– ajattoman tyylikkäät yhdessä!

Glorian kivijalassa sijaitseva Momono on pieni suuri sisustustavaratalo asiakkaittensa keskeisten kulkureittien varrella. Yhteispeli vuokranantaja Areimin kanssa on sujunut yrittäjä Raino Rannan mukaan jopa ylistävien sanojen arvoisesti.

Glorian punatiilisen julkisivun suojassa, Yrjönkadun ja Ratakadun kulmassa sijaitsevassa liiketilassa pitää kotiaan sisustustavaratalo Momono. Kauppiaiden Raino Rannan ja Kari Kervisen pitämä liike on täynnä toinen toistaan säväyttävämpiä esteettisiä upeuksia: muun muassa menneiden vuosien design-lasiklassikoita, nykymuotoilun uutuustuotteita, skandinaavista taidetta sekä itse suunniteltuja sisustuskankaita.

– Muutimme tähän hienoon historialliseen kiinteistöön noin viisi vuotta sitten, kun tarvitsimme lisää myymälä- ja varastoneliöitä sekä näyteikkunapinta-alaa. Tällä hetkellä käytössämme on täsmälleen tarpeitamme vastaavat tilat, eli yhteensä noin 200 neliötä. Suuria näyteikkunoitakin on käytössämme seitsemän, eli enää liikkeestämme ei kävellä ohi meitä huomaamatta, Raino Ranta kertoo hymyillen.

"Ymmärrystä ja ripeää reagointikykyä on löytynyt tilanteessa kuin tilanteessa", sanovat Momonon kauppiaat Raino Ranta ja Kari Kervinen.

Reino Ranta ja Kari Kervinen
Designtuotteita

Asiakkaiden kulkureittien ja raitiotielinjan varrella

Glorian sijainti Helsingin Punavuoren ja Kaartinkaupungin rajalla on Raino Rannan mukaan erinomainen, se on kätevästi keskeisten liikenne- ja kulkureittien varrella ja siten helposti Momonon asiakkaiden saavutettavissa.

– Tästä on Mannerheimintielle ja aivan ydinkeskustan vilinään jokunen kortteli, mutta kyllä myös näissä ihan lähimmissä kortteleissa elämää riittää. Ihmisiä tulee ja menee jalkaisin, ja raitiovaunulinja kulkee tuossa vieressä Yrjönkadulla, Ranta kuvailee.

Momonolle tärkeä asiakasryhmä ovat erityisesti muotoilusta kiinnostuneet matkailijat.

– Sijaintimme on harkittu myös siinä mielessä, että kansainvälisesti arvostettu Helsingin Designmuseo sijaitsee lähes naapurissa, Koulupuistikon toisella laidalla. Museossa vierailevat ihmiset poikkeavat monesti myös meillä, ja aivan erityisesti kesäsesonkina.

"Vuokranantajan palvelu meidän yrittäjien suuntaan on ollut poikkeuksetta hyvää, ja välillä jopa niin erinomaista, että olemme kehuneet eteenpäinkin."

Raino Ranta, yrittäjä, sisustustavaratalo Momono

Muutostöitä mutkattomasti toiveiden ja tarpeiden mukaan

Pohjoismaiden johtaviin kiinteistökehittäjiin lukeutuva Areim hankki Glorian omistukseensa vuonna 2021. Momonon ja Areimin yhteinen matka on siis jatkunut nyt noin neljän vuoden ajan. Raino Ranta kertoo olevansa erittäin tyytyväinen vuokranantajan joustavaan ja yrittäjämyönteiseen palveluasenteeseen.

– Ideoillemme on oltu avoimia, reagointi on ollut ripeää ja asiat ovat hoituneet hienosti. Esimerkiksi ilmalämpöpumppu asennettiin kesähelteiden viilennykseksi, kun sitä toivoimme. Lisäksi kun myymälämme naapurissa jäi pidemmäksi aikaa tyhjilleen pieni liiketila, me ehdotimme Areimille, että voisimme ottaa senkin käyttöömme. Laajennus ja siihen liittyvät remontit hoituivat reippaassa tahdissa ja laadukkaasti.

– Ylipäätään yhteistyö meidän yrittäjien suuntaan on aina ollut positiivisen ratkaisukeskeistä. Me viihdymme hienosti Gloriassa ja innoissamme jo odottelemme seuraavaa kesäsesonkia asiakasvirtoineen, Ranta summaa.

Tutustu sisustustavaratalo Momonon maailmaan tarkemmin
Momonon liiketila

Kerro tilatarpeistasi ja -toiveistasi

Me palvelemme

Haluatko kuulla lisää Glorian suunnitelmista tai tulla kenties paikan päälle tutustumaan tarkemmin jo nyt? Soita meille, niin sovitaan aika yksityisesittelylle. Voit lähettää meille ohesta myös viestin, niin olemme sinuun yhteydessä pikimmiten. Aloitetaan suunnittelu  yhdessä.

Tutustu sisustusvalikoimaan